Osa 3. Oharit

Minulla tähän alkuun ole nyt mitään erikoista, mutta pahoittelen muutamaa kaukaa otettua kuvaa. Olin tilaantesta hämilläni, sillä ollut itse nähnyt moista aikaisemmin. :)

->



Vaikka minulla oli käynyt tuuri ja olin saanut oppisopimuspaikan arkkitehtuuri alalta, oli minulle sattunut paljon huonojan päiviä. Joten päätin ottaa ilon irti tästä pitkästä viikonlopusta.
Soitin matkatoimistoon ja varasin äkkilähdöllä kolmen päivän matkan Thaimaaseen.



Sain, kun saikin loman ja puhelimessa olikin oikein neuvokas ja ystävällinen nainen, joka kertoi kaikenlaista tarpeellista. Esimerkiksi miten toimisin, kun saapuisin taksilla lentokentälle.
Laiskana tyttönä valmisin samalla itselleni valmisaterian. En ole siis kerinnyt oikein opiskella vielä ruuanlaittoa, mutta eiköhän se tässä kartu pikkuhiljaa. Uskoisin ainakin.



Olin juuri saanut syötyä ja laitettua valmisaterian paketin roskiin, kun puhelin soi.
"Haloo?" Vastasin.



"Rami tääl terve. Sulla oli oikein mielenkiintoinen treffi-ilmotus lehdessä ja aattelin soitella ja kysyä, että lähtisitkö sä kahville?" puhelimen toiselta puolelta vastattiin.
Mitä? Treffi-ilmoitus lehdessä? En minä sellaiseen ollut alentunut - enhän?
"Tuota, ei minulla mitään ilmoitusta lehdessä ole ollut." Vastasin rehellisesti.
"Haha, hyvä vitsi! Kuule, lähtisitkö vaikka huomenna kahville?" Ramiksi esittäytynyt meis nauroi.
"Tuota, kävisikö kun palaan lomalta?" Päätin ottaa tilaisuudesta vaarin ja katsoa mitä tapahtuisi.
"Kyllä se käy. Koska palaat?" Rami kysyi.
"Kolmen päivän päästä. Sopisiko maanantaina, töiden jälkeen?" Kysyin.



"Kyllä, sopii oikein hyvin. Nähdään Kahvila Nostalgiassa sitten. Moikka!" Mies vastasi.
"Sopii, nähdään sitten siellä. Heippa!" Vastasin.
Elämäni ensimmäiset treffit! Mutta minua ei jännitä yhtään. Ehkä se jännittäminen tulee myöhemmin?



Kävin kirjastossa lainaamassa kirjan, jossa kerrottaisiin Thaimaassa ja sen kulttuurista. En halunnut lähteä vieraaseen maahan ihan tyhjin taskuin.
Lähtökin oli jo ihan ovella, enkä ollut malttanut vielä pakata tavaroitanikaan mukaan.

--



Viimein oli lähdön hetki, taksi odotti pihassa. Ystävällinen naiskuski nousi ylös ja laittoi matkalaukkunu takakonttiin. Eihän matkalaukussani juuri mitään ollut, mutta olihan sen turvallisempi matkustaa takatilassa.
Matka lentokentälle kestäisi vain vajaan tunnin verran, toisin kuin lento - se vasta kestäisikin.

--



Viimein saavuin hotellilla. Thaimaassa ilma oli paljon lämpimämpää, joten hiki valui ja paksujen ulkovaatteiden alla. Mieltäni virkisti, kun pääsin hetkeksi pois kylmästä Suomesta.
Saavuin respaan. "Hei, olen Carola Johansson. Minulle on varattu huone täältä." Esittäydyin.
"Tervetuloa Thaimaaseen Carola." Respassa työskentelevä mies vastasi.



"Olkaa hyvä ja allekirjoittakaa tämä lomake, että olette saapuneet." Mies ohjeisti ja ojensi kirjan eteeni.



En raaskinut jäädä hotellihuoneeseen kyhjöttämään sen enempää. Kävin vain viemässä paksut ulkovaatteet ja matkalaukun huoneeseen. Mitähän tämä matka toisi tullessaan?



Saavuin eräälle aukiolle, jossa oli iso hiekkakenttä. Noh, turistina en muistanut nimeä. Päätin kokeilla haravoida sitä. Hiekka oli todella erikoista, enkä osaa sitä teille sanoin kuvailla. Hiekan haravoiminen oli todella mielenkiintoinen kokemus.



Pian vatsani ilmoitti haluavansa ruokaa. Ja huomasinkin tontilla pienen grillin. Päätin olla rohkea ja maistaa Thaimaalaista ruokaa. Ja voitteko uskoa - nirsoksi ihmiseksi tykästyin heidän ruokaansa, ainakin tähän.

--



Seuraavana päivänä käytin aikaa ja etsin itselleni muistoesineitä tästä reissusta. Löysinkin sellaisen hassun näköisen korkean talon ja puisen tyttöä muistuttavan koristeen.



Jo shoppailuun vierähti aika, sekä maisemia ihaillessa. Mutta yhtä ylellisyyttä minun oli kokeiltava, meinaan hierontaa! Se oli todella taivaallista, nyt jäykät ja jumissa olleet hartiani on jälleen auki. Ihanaa. Sekä sain tilaisuuden opetella itsekkin hieromaan. Tätä taitoa en aio hukata. Ehkä joskus perustan itselleni jonkin hoitolan. Ehkä.

Kuulin myös huhuja, että Thaimaassa olisi salainen paikka, sinne pitäisi löytää kartta, jotta sinne löytäisi. Kuuleman mukaan harva itse paikallinenkaan on käynyt siellä, sillä kartta pitäisi kaivaa maasta. Sitä ei kuulemma tiennyt mistä se voisi tulla vastaan. Päätin siis loppu päivän käyttää kaivamiseen - ja voitteko uskoa, parin kaivamisen jälkeen löysin sen kartan! Ja pari muutakin karttaa.



Päätin illalla vielä istahtaa teelle. Harmikseni en saanut seuraa, mutta tee oli oikein hyvää, ja maukasta. Kyllä sen hyvin pystyin yksinänikin nauttimaan.

--



Kolmannen päivän aamupäivän päätin käyttää retkeilyyn. Retki kohdistui melontaan joella. Sormet syyhyten jännityksestä nousin bussiin, joka veisi kyseiseen paikkaan.



Retki oli todella mielenkiintoinen. Maisema hyvin kaunis ja rauhallinen. Sekä pienen esteen jouduimme väistämään. Nimittäin joen ylle oli laskeunut puunoska, joka tuotti vähän vaikeuksia, sillä jouduimme miettimään nopeasti, mikä olisi paras väistöliike, ettemme kupsahtaisi jokeen.



Seuraavaksi päätin lähteä suuntaamaan salaista kaupunginosaa päin. Matkalla pysähdyin toivomuskaivon luo. Ehkä raaskisin käyttää yhden euron ja toivoa. Mitä minä toivoisin?



Toivoin, että löytäisin ihanan miehen, jonka kanssa mennä naimisiin ja sitten perusta perheen. Tiedä sitten toimiiko tämä systeemi, mutta ainakin yritin.



Hetken päästä saavuinkin siihen salaiseen kaupunginosaa. Rakennuksessa leijaili vanha mies, en saanut mieheen kontaktia puhumalla, kunnes huomasin maassa teepöydän. Istahdin ja kerroin kohteliaasti tarjoavani hänellekkin teetä. Ja se toimi! Mies istui seuraani.

Mies istui pitkän ajan ihan hiljaa, kunnes kysyi haluaisinko harjoitella hänen kanssaa Thai chitä. Suostuin ilomielin, uudet kokemukset ovat vain rikkautta.


Voitteko uskoa miten hikistä ja raskasta on opetella Thai chitä? Kyllä se vain on, aherruksen keskellä unohdin tietysti kuvata itseni harjoittelemassa, sillä Thai Chi vaati niin paljon keskittymistä.
Pian mies ilmoittikin, että suoriuduin hyvin haasteesta, ja pyysi minua istumaan. Istuin. Ja Pian hän alkoikin kertoa Lokikäärmeen tarua:




--

Eilinen ilta oli todella pitkä ja hikinen. Saavuin hotellille väsyneenä ja uupuneena, mutta kokemusta rikkaampana.



Aamulla taksi nouti minut aamuvarhaisella kohti lentokenttää. Matka kotiin alkaisi.

--



Matkalla kotiin mietin mitä kaikkea olinkaan saanut kokea. En voi eritellä teille mitään tiettyä asiaa, sillä koko lyhyt loma oli todella antoisa. Nyt jaksan varmasti erilaisella energialla kohti salaperäistä tulevaisuutta.
Paitsi matkalaukun purkaminen, ei niin kiinnostavaa hommaa. Mutta täytyyhän sekin tehdä.

--



Heräsin aamukuudelta jännittyneenä. Tänään olisi ensimmäinen päivä uudessa paikassa!



Ajoissa heränneenä minulla aikaa hoitaa kaikki rauhassa, ja silti minulle jäi vielä tunti aikaa. Joten päätin kokeilla maalaamista. Säästetyillä rahoilla pystyin ostamaan maalaustelineen ja ulos teleskoopin.



Maalaamisen parissa aika vierähti ja pian jo kimppakyydin ajaja tööttäili levottomana tien laidassa. Mitähän tämä päivä toisi tullessaan?

--



Olin niin täpinöissäni töissä, ja Sulhokin iloinen aloittaessani siellä, että ihan unohdin tänään illalla olevat treffit. Tyhmänä en tietenkään ollut kysynyt miehen numeroa ylös, vaan vaan sopinut tapaamisen.



Mielialaltani olin jo niin väsynyt, etten millään olisi jaksanut tiskatakkaan, niin miten jaksaisin lähteä jonnekkin treffeille.




Havahduin ulkoa kuuluviin tööttäyksiin, samalla tajusin nukahtaneeni sohvalle. Ehkä sitä tässä piristyisi. Lomamatkan aiheuttama aikaeron muutos väsytti kovin.



Puin vaivalloisesti päälle ja istuuduin taksiin.
"Aholan Kahvila Nostalgiaan." Huikkasin jo ovelta.



Paikka näytti uudelta, sekä todella hiljaiselta. Päätin kuitenkin siirtyä sisälle katsomaan olisiko Rami ilmestynyt sinne.



Sisällä ei ketään vielä ollut, joten päätin siirtyä terassille odottamaan.
"Saisiko neidille olla jotakin?" mies kysyi.
"Yksi espresso, kiitos" vastasin.



Odotellessani tilausta, vilkuilin levottomana kadulle. Kuinkahan kauan sillä miehellä kestää tulla tänne?
"Onko jokin hullusti? Näytät kovin levottomalta." tiskin takana käyskentelevä mies kysyi.
"Ääh, kunhan odotan seuralaista. Ehkä se sieltä tulee." yritin vastata rauhallisesti. Ilmeisesti ilmeeni ei ihan vakuuttanut miestä.
"Eiköhän se sieltä tule, tässä espressonne." mies sanoi, samalla ojentaen kupin.
"Kiitos." vastasin hymyillen.



Kerkesin istua alas, kun joku istui samaan pöytään kanssani.



"Hei, minä ole Ahmed, kuka sinä ole?" mies esittäytyi.
Tuijotin kummissani miestä, mutta päätin yrittää olla kohtelias. "Carola."
"Mitä sinä täälä yksi istua? Oleko sinä naimisisa?" mies jatkoi kyselyään.
"Muuten vain. En." vastasin lyhyesti.
"Jos ei ole naimisisa, niin sinä voida ola minu tytöystävä?" mies kysyi.



"Anteeksi, mutta en nyt jaksa keskustella kanssani." töksäytin. Miten ärsyttävän tungettelevalta tuo mies tuntuikaan. Hörppäsin loput espressostani ja nousin.



Tilasin taksin, joka onneksi jälleen saapui ripeästi paikalle. Ilmeisesti näin arki-iltoina oli kovin vähän tarvetta takseille. Mikä tietysti oli hyvä, en olisi jaksanut olla yhtään ylimäärästä Aholassa. Tahdoin kotiin.



"Mihinkäs osoitteeseen saisin sinut viedä?" naiskuski kysyin ystävällisesti.
Miten joku jaksaa olla noin hyvällä tuulella?
"Kallionkatu 2, Tuohimäki." kerroin kotiosoitteeni.
Voitteko uskoa, jälleen kerran lähden kotiin pettyneenä. Ja toiseksi, minulle tehtiin oharit.

--
Loppuun vielä pohjapiirros Carolan tämän hetkisestä asunnosta:



~~
No niin, tässä oli siis kolmas osa. :) Komenttia olisi kyllä kiva saada. :)

~ glien