Osa 1. Alku

Hei, tässä olisi nyt Johanssonien aivan ihka ensimmäinen osa! Tervetuloa seuraamaan haastetta - sekä kommelluksia, joita saattanee tapahtua matkan varrella. Tarinan ympärille en ole luonut mitään juonta, mutta yritän jotakin käänteitä tuoda tarinaan, jotta ei ihan tylsää tekstiä luettaisi. :)

Kirjoittelen osia minä muodossa, kun pääesiintyjänä on suvun kantaäiti.

Osaan->

Saavuin uupuneena ja jalat varmasti rakkuilla juuri omalle tontilleni. Olin kävellyt keskustan Asunnon välitystoimistolta tänne kaupungin laidalle. Vaikka näköala on huikea, ei tontti kustantanut kovinkaan paljon, sillä minun ei tarvitse enää erikseen palkata rakennustyömiehiä, kun tontilta löytyi pieni yksiö. Eli juuri sopiva minulle. 

Oih! Voisin jopa esittäyty teille, olen siis Carola Johansson. Olen koko ikäni asunut Suomen ja Ruotsin rajalla, vanhempieni kuoltua, minun ollessani pieni jouduin lastenkotiin. Siihen aikaan ei ollut rajalla varaa ottaa ylimääräisiä lapsia perheeseen. Täytettyäni 20-vuotta, sain vihdoin luvan lähteä rakentamaan omaa elämääni. Päädyin jännittävien liftaus ja pummi retkien jälkeen Päädyin Tuohimäelle. Tältä kylältä on yllättävän lyhyt matka pääkaupunkiin Aholaan.

"Hei, anteeksi - sinä..." Jopas on, kun toiselle puhuu, niin tämä ei huomaa mitään?
"Ei väkisin" mutisin ääneen, kunnes huomasin ulko-oven vieressä jotakin.

Ahaa, Aholan-Sanomat. Täältä löytyy varmasti jotakin mielenkiintoista.

Ulkomaan, talous ja kotimaan uutisia. Miten tylsää, oh! Tuoltahan löytyykin avoinna olevat työpaikat. Soitankin sinne saman tien.

Miten mahtavaa! Minulla kävi tuuri, pääsin lääketieteelliselle alalle. Aluksi tietysti toimin hoitajien apurina, mutta kyllä tämä kelpaa.

Päätin myös vähän opiskella ruuanlaittoon liittyviä asioita. Konkarkin kokkaus alkeet -kirjasta löysin apua ihan hellan käyttöönkin. Nyt osaisin lämmittää itselleni jotakin syötävää.

Innokkaana olisin lukenut lisääkin, mutta levoton ovikellon soittaminen häiritsi keskittymistä.

Eräs mieshenkilö tuli esittäytymään minulle. Minulla, kun sattuu olemaan huono nimimuisti, en muistanut miehen nimeä paria minuuttia pidempään.
"Tietäisitkö sinä jotakin hyvää menopaikkaa täällä?" Rohkaisin itseni ja kysyin.

"Haha, älä naurata. Tällä kylällä on niin hiljasta, että ei kannata edes yrittää etsiä sellaista!" Mies naurahti.
"Oletko noin varma? Mitä paikkaa sitten suosittelisit?" Kysyin ihmeissäni mieheltä.

"Kuule, ihan näin rehellisesti. Olet niin kaunis, että ihmettelen ettei sinulla ole miestä!" Mies tokaisi.
Mistä hän tiesi, ettei minulla ole miestä?
"Niin ja suosittelen, että lähdet mieluummin Aholaan, ennemmin kuin tuhlaat aikaasi tämän kylän juntteihin. Ihan tosi, monet ovat varattuja miehiä." Mies selitti.
Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin uskoa miehen sanaan.

"Oli kiva jutella. Valitettavasti minun täytyy lähteä, sillä perheeni odottaa." Mies sanoi hymyillen ja kättelimme lopuksi.
Mies vaikutti oikein mukavalta, ja oli komeakin! Harmi vain, että mies oli varattu.

--

Havahduin iltapäivällä mahani murinaan, joten päätin kaivella jotakin pientä suuhun pantavaa. Päivä kului todella hitaasti, vaikka monet sanovatkin, että vapaapäivästä pitäisi nauttia, en minä siihen oikein pystynyt. En löytänyt oikein mitään mielenkiintoista tekemistä tai lukemista.

Illalla havahduin hereille. Missä välissä olin nukahtanut? Kuinka kauan olin nukkunut? Tähän taloon pitäisi hommata kello. Päätin kuitenki nousta, ikkuasta katsoessani ulos päättelin kellon olevan sen verran, että vuorokautta ei olisi montaa tuntia jäjellä.

Olin nukkunut liian pitkät päiväunet, sillä haukottelin koko ajan.

Mutta en kuitenkaan kehdannut ihan taidottomana lähteä huomenna töihin. Joten päätin lukea hieman "Tahraisesta kodista kiiltävään palatsiin" - nimistä kirjaa, jossa annettiin siivousvinkkejä. 

Voitte varmasti uskoa, että liian pitkät päiväunet ja tylsä kirja väsyttävät vain lisää? Joten päätin ampaista ensin suihkuun.

Jonka jälkeen oli oikein mukava kaivaa kaapista hieman muroja iltapalaksi. Rahojen vähäisyyden takia en pystynyt ostamaan ruokapöytää, joten oli tyydyttävä syömään sohvalla. 

Pian olikin aika painua nukkumaan, jotta jaksaisin nousta aamulla töihin.

--

Aamulla nousin auringon sarastaessa suoriin silmiini. Uudet asiat, varsinkin työ pisti jännittämään, joten yöunet jäi vähäisiksi, vaikka toivoin nukkuvani hyvin. Eikös yhden päivän vetele vähän vähemmillä unilla?

--

Ihme ja kumma selvisin ensimmäisestä työpäivästä, sillä päivä kului opetellen asioita. Illan hämärtyessä astuin suihkuun. Tänään lähtisin ulos, sillä olin saanut heti ensimmäisenä päivänä ylennyksen! Minusta siis olisi tälle alalle.

Lämmin ja raikas tuuli lehahti minua vastaan, kun astuin ulos. Jos koskaan, niin nyt olisi loistava ilma lähteä reippaillen käymään kylällä.

Hetken kuljin ja katselin ympärilleni. Tutustuen ja tutkien kylään. Vaikka kylä ei ollut kummoinen, löytyi sieltä monenlaisia liikkeitä. Seuraavasta kulmauksesta tulikin vastaan aivan ravintolan näköinen paikka. Päätin käydä katsomassa mitä siellä tarjottaisiin.

"Hei, olisiko teillä antaa menuuta, jotta voisin tilata jotain syötävää?" Kysyin tiskin takana olevalta mieheltä.
"Valitettavasti tämä on Pokeri parakki, meillä on tarjolla vain espressoa, jotta pelaajat pysyvät hereillä pelatessaan." Tarjoilija selitti.
"Ouh, vai niin..." Mutisin takaisin.

"Taidat olla uusi täällä päin. Tässä, otahan kupponen, talo tarjoaa." Mies sanoi kohteliaasti.
"Oh, enhän minä, kyllä minä voin..."
"Pyh, ota nyt vain. Tämä on kylän erikoisuus. Suosittelen maistamaan." Mies torjui minun maksu ehdotukseni, ja otin espressokupin käteeni.

Istahdin läheiselle sohvalle ja nautin hiljakseen espressoni. Eilen tapaamani mies oli oikeassa. Kylällä ei ollut yhtään elämää. Vain pari asiakasta minun lisäkseni.

Joten päätin lähteä kotiin, kiitin vielä tarjoilijaa ilmaisesta juomasta.

Espresso ei kuitenkaan saanut mahaani täyteen ja tunnin kävely kotiin vain lisäsi pohjatonta nälkääni. 

Rohkaisin itseni ja kaivoin kaapista jauhelihakastikkeeseen ja spagettiin tarvittavat aineksen ja aloin pilkkoa. Keskittyminen kuitenkin herpaantui, puukko lipesi ja viilsi pienen haavan etusormeeni.

Se ei onneksi ruuanlaittoa kaatanut, vaan sain, kun saikin ruuan porisemaan levylle.

Elämäni ensimmäinen ateria. Sisälläni tunsin suurta mielihyvää, onneksi tulin sittenkin kotiin syömään. 

--

Voitteko uskoa! Sain jälleen ylennyksen, voi vitsi tätä riemua! Enää ei tarvitse hetkeen märehtiä rahahuolia, mutta älkää pelästykö, en sentään pistä tuulemaan. Kaikki aikanaan.

Kun työssä otetaan tosissaan, niin se kyllä motivoi minua ainakin opiskelemaan lisää. Kyllä elämä maistuukin ihanalta.

--

Parin viikon päästä:

Voitteko uskoa! Jälleen uusi ylennys. Pomo taitaa todellakin tykätä minusta. Tiedän, että elämässäni kaikki on hyvin, mutta silti minulta puuttuu jotain. Se on elämäni rakkaus.

Apeana kaivoin pari päivää sitten tehdyn ruoka-annoksen jääkaapista. 

Pupelsin ruokaa kaikessa rauhassa, kunnes keksin, että voisin lähteä Aholaan heti, kun sattuisi vapaapäivä.

Kellon rientäessä koko ajan eteenpäin, päätin lähteä yöpuulle.

Olin juuri saanut itselleni yövaatteet päälle, kun puhelin soi. Puhelimen toisessa päässä puhui minua hiukan vanhemman kuuloinen nainen, joka kertoi keräävänsä kasaan sekä naisia, että miehiä. Tapaaminen olisi tänä iltana Aholan Kierruksessa. 

Päätin suostua, eihän minulla mitään metettävää ollut. Joten riensin pukemaan päälle ja meikkaamaan. Pian taksi tööttäili levottomana pihassa. Sen tiesin, että huominen työpäivä voisi olla kovinkin raskas, mutta en antanut sen asian nyt häiritä. 

Porukka, johon olin sopinut liittyväni, oli minulle tietysti ihan vieras. Kun saavuin Kierrukseen paikka oli vielä ihan kuollut. Joten päätin kokeilla karaokea, kenenkään ei varmasti tarvitsisi tukkia korviaan minun takiani. 

Pikku hiljaa väkeä saapui Kierrukseen, mutta yhtäkään komistusta en löytänyt, tai silmiini osui jo harmaita hiuksia omaavia ihmisiä. Joten päätin vaihtaa paikkaa. Baarimikko oli kiltti ja tilasi puolestani taksin, kun en ollut ikinä käyttänyt julkisia puhelimia. 

Pia baarimikko kertoi taksin saapuvan tuota pikaa puhelintolpan viereen, joten päätin lähteä ulos odottamaan. Siinähän se taksi kaarsikin baarimikon kertomaan paikkaan, kunnes eteeni ilmestyi jotain kammottavaa.
"E-e-ethän tee minulle mitään pahaa?" Ulisin hädissäni.
"Oh! En tietenkään. Menehän vain, taksisi odottaa." Tuo omituinen olio tuumasi ystävällisesti ja teki minulle tietä.

--

Tässä olisi ensimmäinen osa. Ensi osassa sitten nähdään minne Carola päätyy taksin kyydissä. Toivottavasti piditte! :)

~ glien